lauantai 25. elokuuta 2012

Ceviche

Viime viikolla, kun kesä onneksi päätti tulla takaisin, pääsin viimein koittamaan Cevichea. Tämäkin idea on ollut puolisen vuotta päässä muhimassa, ja täytyy sanoa että olisi pitänyt aikaa sitten toteuttaa. Ihan loistavaa safkaa ja idea on todella yksinkertainen; raakakypsytetään vaaleaa kalaa sitrusmehulla ja maustetaan se haluamillaan mausteilla.

Kävimme lauantaiaamuna vaimon kanssa kauppahallissa jo kahdeksan pintaan välttääksemme ruuhkat. Kalakauppiaalta lähti mukaan komea merisiikafile. Osan kalasta graavasin perinteisesti, mutta reilun osan pienin ohuiksi suikaleiksi. Suikaleet astiaan. Päälle limen ja sitruunan mehua, hienoksi silputtua punasipulia, hieman chiliä, korianteria sekä tietysti suolaa ja pippuria. Annetaan raakakypsyä vähintään tunti kunnes kala muuttuu läpinäkyvästä vaaleaksi.

Kuumana kesäpäivänä todella hieno alkupala. Ainoa asia mitä pitää varoa on ettei käytä liikaa sitrusmehua, jottei se peitä kalan hienoa makua. Ehdottomasti tehtävä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti