tiistai 21. elokuuta 2012

+ 0,1

Ainahan siinä käy niin, että vähintään yhtenä yönä elokuussa tulee halla ja tuhoaa herkimmät kasvit. Sen jälkeen hyvässä lykyssä yöt säilyvät lämpimähköinä lokakuuhun asti.

Illalla huomasin, että tulee todella kylmä yö, ja yöpaitaisillani kipaisin varastosta hakemaan harsoja ja peittelin niillä kesäkurpitsat, maissit, pavut ja herneet (just oli alkanut herneiden toinen istutussetti kukkia ja tehdä palkoja - minä HALUAN vielä oman maan herneillä ryyditettyä risottoa). Akrobatiakyvyt eivät kuitenkaan riittäneet ihan kaikkien viritelmien suojaamiseen.

Yöllä koirat hiipivät kylkeen kiinni nukkumaan, mistä arvasin, että yö on jäätävän kylmä. Aamulenkille piti kaivaa pipo ja hanskat, ja kun töihin lähtiessä ajattelin käydä ottamassa harsot pois, oli nurmikko ja mansikkapenkki niin paksussa kuurassa, että harsot sai jäädä päiväksi paikoilleen. Iltapäivällä on sitten edessä damage control. Kunpa ruusupavut olisivat selvinneet, kun ne kukkivat nyt niin mahtavasti ja palkojen alkuja on nähtävissä.

Voi tätä maata :-/

6 kommenttia:

  1. Välillä on kieltämättä semmonen olo, että väärä maa tai väärä harrastus. Voi prkl, en paremmin sano.

    Täällä sentään oli aamulla +3.

    VastaaPoista
  2. Hassua, että Betonin kommentti tuli mun gmailiin, mutta ei näy blogissa.

    Pari kurpitsaa kärähti pakkasissa, mutta se ei haittaa, kun eivät hedelmääkään tehneet. Ruusupapu kurtisti lehtensä, mutta toivottavasti vielä tekee satoa. Tänä aamuna sitten tietysti +12 ja ilma kuin morsian. Sateinen morsian.

    VastaaPoista
  3. Talvikeli yllättää joka vuosi niin autoilijat kuin puutarhurit. Me ollaan vielä säästytty hallalta, mutta kyllä se pian murheeksi muuttuu.

    VastaaPoista
  4. Betonilla on näköjään nyt sellaiset itsesensuuriasetukset päällä, jotka estävät kommentoimasta epämääräisiin blogeihin.

    VastaaPoista
  5. Kyllä on outoa, mielestäni mun kommentti jopa näkyi kommenttikentässä :-o

    VastaaPoista