tiistai 19. maaliskuuta 2013

Puutarha keittiössä

Pikkuhiljaa on keittiön ikkunalle kertynyt pienimuotoinen keittiöpuutarha, josta voi nipistää makua ruokiin. Ensin välähti mielessä, että krassia voisi laittaa tulemaan, koska se kasvaa nopeasti ja on pikantti lisä salaatteihin ja leivän päälle.

Kollegan salaattiannoksessa ollut herneenverso sai inspiroitumaan ostamaan marketista kuivattuja herneitä ja laittamaan niitä multaan, vaikka hiukan mietityttikin onko ne vähän liian ysäriä. Kuulemma eivät ole. Ja makuhan on se tärkein.

Kaupan basilikat vielä sinnittelevät vesilasissa, mutta kun kerran muutkin jo omia basilikoitaan kylvivät, ei voinut jäädä huonommaksi. 6 viikon päästä pitäisi satoa saada. Toivottavasti silloin ollaan lumettomia ja pakkasettomia, vaikka FMI toisin lupaakin.

Pääsiäislammasta varten napattiin kaupasta rehevä rosmariinipuska kainaloon. Viime vuodesta hysterisoituneena tutkin rosmariinin lehdet tarkkaan, ettei vain taas saa kirvoja riesakseen parhaimpana esikasvatusaikana.

Viikonloppuna putsattiin kaikki pihan linnunpöntöt tulevia tirppapesueita varten ja soiteltiin siskon kanssa puutarha-asioista. Pyykit pääsivät ulos kuivumaan. Kevät se on kylmäkin kevät :-)

4 kommenttia:

  1. Kateus nousee pintaan tätä sortimentia katsoessa. En kyllä kerro sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei pääse henkseleitä paukuttelemaan, kun nuo on suurimmaksi osaksi kaupan tätien kasvattamia kasveja. Omista basilikoista ei näy pihahdustakaan.

      Poista
  2. Tarttis itsekin vielä olla reippaampi näiden yrttien kanssa, varsinkin rosmariinin kasvatuksen suhteen kun pitäis niitä jääkaapissa pari viikkoa pitää. Ja sitten nuo kaikki muut. Kyllä tässä vielä pulassa on ihmisen taimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman rosmariinin kasvatus on kyllä niin hard corea, että toistaiseksi mieluummin hankin sen kaupasta. Vaikka oishan se tietysti jännä kokeilla, hmmm.

      Poista