lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kuka rei'itti Charlesin?

Taistelun rikkaruohoja vastaan olen jo menettänyt tältä vuodelta. Kylmä kevät (= puutarhuri villasukkineen sisätiloissa) muuttui hetkessä paahtavaksi helteeksi (= puutarhuri bikineissä aurinkotuolissa virkistävän valkoviinin kera), ja rikkaruohot rehahtivat järjettömään kasvuun.

Koska ennätyksellisen syvä routa ja kylmä kevät olivat turmelleet ison osan hurmehappomarjan ja kääpiöpajun silmuista, suivaannuin katselemaan paljaita oksia ja aloin napsia niitä oksasaksilla alas. Oksat näyttivät kyllä olevan elossa, mutta eiväthän ne hirmu nättejä ole lehdettöminä.

Rakas Charles de Millskin oli kärsinyt kamalasta vuodesta ja ruskistanut oksiaan. Niitä leikellessä silmät osuivat Charlesin lehtiin. Tai siis "lehtiin" - silkkaa rei'itettyä huitulaahan nuo olivat. Rei'ittäjinä oli n. ziljoona vihreää toukkaa, joita löytyi kaikista kolmesta Charlesista. Siinä vaiheessa luomuituhippeily päättyi, ja kodinhoitohuoneesta lennähti purkillinen Raidia Charlesit pelastamaan. Samaan tosin turvaduin jo keväämmällä, kun pilaritervaleppään taas ilmestyi sinimustia koppakuoriaisia, jotka viime vuonna tekivät n. 2 ziljoonaa mustaa toukkaa, jotka söivät melkein koko puun lehdettömäksi. Jotenkin karmivaa, mutta silti tyydyttävää kuulla "tip, tip, tip", kun kuolleet koppikset/toukat putoavat karikkeeseen.

Toivottavasti ei enempää tarvi myrkkyihin turvautua, vaan luonto alkaa toipua hullun vuoden tuomasta epätasapainostaan. Kotilot sentään tuhoan luonnonmukaisesti pudottamalla niitä tuhkaämpäriin (voiko tällä kiillottaa sädekehäänsä?).

3 kommenttia:

  1. Meillä vihertävät kääpiökoppikset söivät pihlajan ja kaksi marjatuomipihlajaa pitsilehtiseksi ennen kuin kostin Raidilla. Todellakin vinkeää kuunnella sitä kopinaa maahan, mutta pihlajat säästyivät hengissä. Tosin aika räähkän näköisinä.

    VastaaPoista
  2. Mulla tuli nyt ekaa kertaa lehdennakertajia myös kasvihuoneeseen :-/ Tarvii kohta turvautua Neudorfiin.

    VastaaPoista
  3. Eikä siinä vielä kaikki: nyt meillä on liljakukkojakin >:-/

    VastaaPoista