torstai 13. maaliskuuta 2014

Tököjä!

Auringonpaisteessa tiluksia mittaillessa katse rupesi kiinnittymään joka paikasta puskeviin kasvinalkuihin. Tyräkki on jo näin komeasti tököillä, ja krookuksen varsia pilkisti nurmikosta. Angervon juurella nousi kymmenittäin tulppaaneja, ja kukkapenkin varjoisimmassakin kolosessa puski ylös narsisseja. Routa kruntsahteli kumppareiden alla, ja koirat pääsivät ulos syömään ekan kerran tänä vuonna.

Kasvihuoneen mittari kipusi +22:een, ja kasvimaiden multa houkutti niin, että hain varastosta haran, siloitin mullan ja nypin röyhkeimmät juolavehnät ja voikukat pois. Ihan piti siinä tohinassa ottaa lasillinen virkistävää valkoviiniä (Bischel Silvaner Limestone) jottei henkilö aivan näänny kevätpuhteisiinsa.

Juu, lunta ja pakkastahan ne ovat lomaviikolle (!) luvanneet, mutta yritän olla positiivinen ja ajatella, että pysyypähän nuorimmaisen sterkkahaava puhtaana (tästähän voisi aueta uusi ura positiivisuusvalmentajana). Muun luonnon puolesta on kyllä huoli, sillä osa narsisseista ja hyasinteista riehaantui kasvuun jo joulukuussa, mutta nujertuivat sitten tammikuun pakkasiin. Viime vuosien järjettömän lumen ja vedenpaisumusten jälkeen soisi luonnolle (ja itselle) kauniin, kuivan ja lämpimän kevään.

2 kommenttia:

  1. Siirretään ne sateet tänne puolelle kolmosvyöhykettä ja ihan kohdalle, kiitos. Viime kesänä Hämeenlinnassa ja muualla liitosalueilla (puhumattakaan muusta osasta eteläistä Suomea) tuli kaatamalla vettä, meillä paistoi aurinko. Kuivuhan se sitten. Kaivo nimittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovittu! Manaan kaikki kaatosateet sinne suuntaan. Saanko aloittaa siitä huomisesta räntämyräkästä ;-D

      Poista