keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Jonotusta

Talviloma meni pitkälti tikkimahaisen koiran ja tomaatintaimien seurailuun. Ensiksi mainittu toipui nopeasti, mutta jälkimmäisten kanssa sai puljata urakalla. Marmande, Cuore di bue, Gardener's delight ja San Marzano kasvoivat ulos hyasinttipoteista, joten ne täytyi siirtää perennapotteihin odottamaan ensimmäistä ulkoilua kasvihuoneessa.

Kirsikkatomaatit Ildi, Sungold ja Red cherry puolestaan puskivat esiin ekat varsinaiset lehtensä, joten ne täytyi koulia esikasvattamosta hyasinttipotteihin.

Vaikka puutarhurin kynnet ja kynsinauhat eivät enää olekaan toimistokelpoiset mullalla puljaamisen takia, on se huikeaa haistaa tomaatintaimien tuoksu ensimmäistä kertaa sesongissa. Ajatella, että tuommoisista rimpuloista kasvaa valtava puska, joka hyvässä lykyssä tuottaa salaatti- ja kastiketarpeita pitkälle loppuvuoteen. Huisaa ajatella, että jo ens viikolla taimet voisivat käydä piipahtamassa kasvarissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti