Kiitos esiäitien runsaan hiuslakan käytön, tänä vuonna ilmastonmuutos viimeinkin nytkähti siihen suuntaan, ettei tarvinnut räntäkylvöjä tehdä, vaan ihan rehellisiä vesisadekylvöjä.
Perinteisesti maaliskuun lopulla ekat salaatit ja retiisit pääsevät kasvamaan kuplamuovin alle kasvariin (jos kasvarin oven saa auki), ja yleensä kylvöt on tehty pihalla, ankarassa räntäsateessa. Tänä vuonna tein kylvöt sisällä, koska oli siivouspäivä. Toinen perinne kun on se, että imuroinnin jälkeen chef alkaa pöllyttää jauhoja ja puutarhuri multaa.
Yhteen astiaan kylvin salaattia, rucolaa ja mizunaa, toiseen French breakfast -retiisiä. Nyt ne ovat kasvarissa, kuplamuovin alla, ja toivottavasti keväästä tulee niin lämmin, että tuottavat satoa jo toukokuussa.
En ole saanut talvi-innostuksen jälkeen mitään aikaiseksi. Parin viikon päästä pitäisi lomailla viikon verran, tarttis pläntti käydä kääntämässä. Jää nähtäväksi. Muka kiireitä taas vaikka ja kuinka. No melkein joka viikko nyt on jotain menoa... kiitos EU-vaalien.
VastaaPoistaNo, tällaista puuhastelua tämä vielä vain on. Tuloksia on turha odottaa ennen toukokuuta, kun kasvit pitää pitää sisätiloissa, jossa on liian kuumaa ja hämärää.
PoistaHurja ajatus, että kohta pääsee maata kääntämään!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaNo tuossa kivenheiton päässä Rymättylässä ovat jo kolmisen viikkoa sitten laittaneet perunatkin maahan... ammattimaisesti siis. Mutta viikko 15 on ainakin osin pyhitetty pellolle ja sen tarpeille. Kumma ettei vapaaehtoisia halukkaita auttajia ole enemmälti tullut näköpiiriin vaikka olen kertonut kuokan että lapion olevan vielä vapaita...
VastaaPoista