Perinteisesti vappuna istutetaan kasvimaat, mutta tänä vuonna kylmä pohjoistuuli vonkui korvissa, joten tyydyin vain tekemään pikakitkennän. Miten hienosti olikaan voikukka ja juolavehnä selvinneet talven koettelemuksista! 3 ämpärillistä sain nyhdettyä pois. Ilmasipuli onneksi toi lohtua, kun oli tehnyt terhakkaita versoja lisukesalaattiin laitettavaksi.
Kauppilan perunat pääsivät jo multiin, jahka olin ensin raivannut alta pois 100 km horsman juuria ja vuoden uuden tulokkaan, maahumalan. Jep, mukavaa kitkemistä tiedossa koko kesäksi.
Samalla raivolla etenin vielä kukkapenkkeihin. Etupihan isosta kukkapenkistä nyhdin kuollutta kasvustoa useamman kottikärryllisen ja kirosin sitä loistoajatusta, että tuommoinen kukkapenkki piti aikoinaan mennä perustamaan. Toivottavasti Sanna ei tätä lue, mutta löysin kukkapenkistä mm. 2 herukkapensasta (isoa!) ja 3-metrisen pajun. Missähän välissä ne ovat sinne kasvamaan päässeet...
Pienemmän kukkapenkin kohdalla ihmettelin, miten se oli niin epäsiisti ja täynnä rikkaruohoja (ja lehtokotiloita), mutta sitten muistin viime "kesän" ja litimärän syksyn. Ei ihme, ettei sitä vähääkään tullut kykittyä kukkapenkeissä.
Viikonloppu hurvitellaan Kööpenhaminassa, mutta sen jälkeen saa sää luvan lämmetä niin, että tarkenee istuttaa kasvimaat ja laittaa tomaatit loppusijoituspaikkaansa kasvihuoneeseen. Routakin vois jo hävitä, jotta pääsisi taimipihoille kiillottamaan pankkikorttiaan.
Maahumala on raivostuttava riesa, kasvi jolla on liian hyvä maine. Käy kesäkukka-asetelmiin ruukkuun, mutta kukkapenkkiin päästyään siitä saa ikuisen riesan.
VastaaPoistaMiten sulla voi olla marjapensas perennapenkissä? :D
Meidän täytyy tehdä vaihtari: mä tulen teille pistämään kukkapenkit ojennukseen ja kerro sinä mitä minä teen kasvimaalla!