keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Puutarhurin kalenteri: heinäkuu

Nauttimisen aika! Hyvässä lykyssä on lomaa, lämpöä, tuoksuvia kukkia, poimintatuoreita kasviksia, chef grillin ääressä, ja puutarhuri lepotuolissa pienissä bikineissä hyvien dekkareiden seurassa.

Toki töitäkin riittää: muista kitkeä, kastella, lannoittaa, vahtia tuholaisia ja pitää silmällä mitä yrttejä täytyy/saa vielä kylvää. Retiisit, salaatit ja pinaatitkin ehtinevät vielä tehdä satoa uusintakylvöistä.

Jos olet niitä harvoja onnekkaita, jotka tänä vuonna saavat satoa kurpitsasta, katko loppukuusta kurpitsan varsien päät, jotta sato ehtii kypsyä. Näillä näkymin moiseen puuhaan ei tarvitse ryhtyä, kun ei ainuttakaan hedelmää ole vielä aluillaan.

Lepää ja hengähdä, sillä ensi kuussa alkaa sadonkorjuu ja säilöminen.

2 kommenttia:

  1. Mistä päästä pitää leikata? Viime vuonna niitä tuli ihan leikkaamattakin, toissa vuonna fillarin tarakan kokoisia. Pellolta mokomat oli kuolleet, tämän surullisen näyn näin eilen kaikessa karmeudessaan. Loma on täällä kaukana kuin perunasato. Jos pari päivää vielä jaksaisi uurastaa, sitten perunoiden mullitus. Ja loma loma loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsoja ei tarvi katkoa, mutta talvikurpitsat tekee pitkän varren, jossa kurpitsat kasvaa. Jotta kurpitsa keskittyisi hedelmien kypsyttämiseen, eikä varren & uusien hedelmien kasvattamiseen, kannattaa varren pää nipsaista poikki siinä vaiheessa, kun 1-2 hedelmää on kasvanut hyvän kokoiseksi.

      Loma on tosiaan vielä kaukana :-/

      Poista