maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vuoden viimeiset kylvöt

Pak choi on ihana vihannes - myös kirppojen mielestä. Niinpä sitä tulee lähinnä kasvatettua ruukussa kasvihuoneessa (johon yksittäinen kirppakin tiensä löytää), eikä se siinä isoksi mahdu kasvamaan. On se kuitenkin niin hyvää, että sitä tulee kylvettyä useamman kerran kesässä. Yleensä chef wokkaa sen sellaisenaan, mutta nyt ollaan käytetty sitä monikäyttöisessä vihersilpussa. Keksittiin nimittäin silputa pak choin seuraksi lehtikaalta (kyllä, edelleen opettelen syömään sitä), rucolaa, parsakaalta ja ilmasipulia isot määrät, ja syötiin osa kasvisnyytteinä, osa aamiaismunakkaassa ja osa sellaisenaan salaattina. Mahdottoman hyvää!

Yksi setti pak choita on kasvamassa kasvimaalla harson alla, tosin veikkaan kirppojen jo löytäneen sen. En usakalla edes avata ja kurkata, ettei vaan sinne pääse pomppijoita livahtamaan. Laitan tänään yhden ruukullisen tulemaan kasvihuoneeseen siinä toivossa, että vielä saadaan pak choista nauttia.

Meirami on kasvanut todella hyvin. Näköjään kylmä keli sopii sille - normaalisti se alkaa kukkia sekunnissa. Menin vain kastelemaan sen niin perusteellisesti, että taitaa kuolla koko kasvi, ennen kuin pääsemme ripottelemaan sitä sienten päälle. Kylvän sitäkin vielä yhden satsin.

Uusimman Kitchen gardenin kylkiäisenä tuli sinappisalaatin siemeniä, joten laitan nekin kokeeksi (vaikka kasvihuoneeseen ei taida mitään mahtua).

Sitten on aika paketoida tuo tuhannen litran multapaali odottamaan ens kevättä (ja sitä ISOA kasvihuonetta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti