tiistai 19. elokuuta 2014

Omalla rahalla

Sen verran on alkanut blogien muuttuminen mainoskanavaksi raivostuttaa, että värkkäytytin tähän blogiin badgen kertomaan siitä, että kaikki meidän puutarhaan ja keittiöön hankitut vermeet maksetaan omalla rahalla, eikä "yhteistyössä" minkään tahon kanssa.

Kovin yleinen skenaario nykyään on se, että menee muina naisina klikkaamaan kivaa otsikkoa, kuten "Kesän suloisin keitto", ja päätyy "ruoka"ohjeeseen: "Ota 5 ATRIAN nakkia ja litra VALION ruokakermaa ja lisää pussillinen SANTA MARIAN mausteseosta."

#¤%&/ että on raivostuttavaa joutua tuommoisen huijauksen kohteeksi! Sen sijaan, että saat reseptin, saatkin silmillesi einesmainoksen #¤%&(!!!!

Top 100 ruokablogit oli ennen suosikkisivustoni, jossa oli ihana browsata ideoita ja inspiraatiota. Nykyään käyn siellä vain katsomassa, mitä einestä nyt mainostetaan, jotta tiedän välttää klikkaamista. Monet, ennen niin hyvät ruokablogit ovat muuttuneet pelkästään einesmainoskanaviksi, mikä on iso harmi.

Toki jokainen saa tehdä blogillaan/blogissaan mitä haluaa. Itseäni vain potkin, jos en ennen klikkaamista älyä, että kyseessä on vain mainos. Turhaan nousee ihmisen verenpaine >:-/

17 kommenttia:

  1. Voi miten hieno badge! Minäkin tarvitsisin samanlaisen, niin samat ajatukset jaan, tai lähinnä olen kausittain enemmän ja kausittain vähemmän ärsyyntynyt. Ja monet blogit ovat tosiaan muuttuneet, harmittaa kun mukavia seurattavia blogeja tippuu joukosta pois.

    Ja vaikka kuinka muuta väitetään, rehellistä mielipidettä tuotteesta ei yleensä jos sen on on saanut sponssina. Ehkä (minulle) selkein esimerkki on ollut se Fiskarssin kasvuvalo. Selvästi huomasi kirjoituksista kuka sen oli saanut ja kuka oli itse ostanut (ja juuen ostanut sitten itsekään).

    Juu, omalla rahalla omaa blogia tehdään, on tehty tähän asti ja tehdään vastakin. Mainostan kyllä paikkoja ja kauppoja edelleenkin, mutta sen teen omasta tahdosta ja omalla rahalla kustannettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo badge on ihan vapaasti näpistettävissä omaan käyttöön, vaikka onkin vain pikainen kännyräpsy meikäläisen lompakosta :-D

      Totta muuten tuo Firskarsin kasvuvalo. Joku sitä blogissaan hehkutti ja kun kysyin, että millä ihmeellä tyyppi oli saanut yrtit siellä kasvamaan, kun ei meikäläiseltä onnistu lannoituksesta huolimatta, tyyppi myönsi, ettei ne siellä oikeasti kasva. Mutta kun piti sponssata.

      Minäkin mielelläni kehun, kun siihen on aihetta, mutta kehun ihan ilmaiseksi ja vapaaehtoisesti.

      Poista
    2. Kiitos Ulla, minäkin kopsasin kuvan ja vähän kirjoitin tekstiäkin ;)

      Poista
    3. Jos kasvuvalo on se, miksi sitä luulen, sehän oli melkoisen kallis turhake kaikenlisäksi. Kurjaa jos tollasia vielä valheellisesti hehkutetaan :(

      Poista
    4. Jep, Ansku. Omastani maksoin 170 €. Aika monta yrttipuskaa sillä rahalla ois saanut.

      Poista
  2. Hieno badge ja hieno kirjoitus. :-D

    VastaaPoista
  3. Semmoisen sponssin kyllä ottaisin, että tulisi iso joukko, joka sanoisi, että me laitetaan teidän piha kuntoon ihan miten haluat, että otatko vähän vaikka kuvia, niin se on sitten sillä kuitattu. Sitten katsoisin, kun ne laittais ja kuvaisin ja bloggaisin, että oli hieno joukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ois kyllä kieltämättä hyvä diili. Mä tosin ajattelin jopa ihan omalla rahalla kustantaa jonkun puutarhaopiskelijan leikkaamaan meidän pihan pensaat. Tosin nyt on taas YT:t, joten täytynee ottaa oksasakset keväällä ihan omiin kätösiin.

      Poista
  4. Ymmärrän kyllä harmituksen, vaikka varmaan kuulunkin niiden blogien joukkoon, jotka ärsyttävät :)

    Minua aika ajoin blogeissa olevat, yhteistyössä tehdyt postaukset eivät sapeta, jos sisältö on kuitenkin hyvää ja samankaltaista kuin muutkin jutut samassa blogissa. Jos resepti on hyvä, voin tehdä sen juuri sillä kermalla, jauholla tai pippurilla, jota muutoinkin käytän reseptissä mainitusta tuotenimestä huolimatta.

    Se on minusta tärkeää, että pelisäännöt ovat selvät: merkintä yhteistyöstä ja rehellisyys. Minulle on myös tärkeää, että saan valita, mihin kampanjaan lähden mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogissa on mainoksia melkoisen maltillinen määrä, joten et kuulu ärsytyskategoriaan.

      Ehkä voisinkin raivostumatta lukea mainospostauksen, jos se resepti ois muutenkin käytettävissä, mutta kun mainostetaan ruokakermaa, nakkeja yms. kamaa, jota ei kukaan ruuasta innostunut ihminen oikeasti keittiössään käytä, niin siinä vaiheessa loksahtaa ensin suu ihmetyksestä auki, ja sitten alkaa megaärsytys. En halua klikkaamalla sponssata eineksiä.

      Merkinnöistä olen samaa mieltä, tosin toivoisin, että ne olis postauksessa ekana, jotta tiedän olla lukematta. Nytkin luin mielenkiintoisen ravintola-arvostelun, ja olin jo asiasta mainitsemassa eteenpäin, kunnes jutun lopussa luki, että kyseinen ravintola oli sponssannut sen arvostelun :-/ Hiukan syö uskottavuutta sekä arvostelulta että itse ravintolalta :-/

      Poista
    2. Kiva kuulla, etten ärsytä :) Koitan olla aika tarkka sen suhteen, miten usein kampanjoita on, ja miten ja mitä toteutan. Niitä on ollut kiva tehdä, uutta haastetta ja erilaista tulokulmaa asioihin.

      Meillä kyllä syödään (hyviä) nakkeja!

      Poista
    3. Taisin lukea saman ravintola-arvostelun juuri...olisi tosiaan kiva tietaa heti alkuun etta tama on mainos.

      Tama blogi on kylla niin hauskaa luettavaa usein, juurikin suorasanaisuutensa vuoksi :) Ja totta tuokin, etta vaikea on olla taysin puolueeton jos maksusta kirjoittaa, joten taalla ainakin tietaa, etta mielipiteet on ihan ihka aitoja ja omia :) Ja se kesan puutarhurin abc... oli kiva postaussarja, kiitos siita, pisti hymyilemaan monesti :)

      Poista
  5. Minulta olikin jäänyt tämä juttu muutonjälkeishässäkässä lukematta. Kiitos.Top100-listalta tuli ennen luettua iso osa tuoreista postauksista, nykyisin paljon vähemmän. Jokainen majoneesi- ja viinikilpailu tai lahjottu ravintola-arvostelu jotenkin masentaa, ja ärsyttää siinä tapauksessa, että asiasta mainitaan vasta jutun lopussa.
    Onneksi meitä sitoutumattomia bloggaajiakin on vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitoutumattomat blogit onkin ihanan virkistäviä :-)

      Poista