Niksipirkko

On se vain kätevää, kun henkilöllä on ulkotiskipöytä. Niin oli helppoa pestä potteja, kun ei tarvinnut kumarrella selkä kierossa, eikä yrittää saada vesiletkua pysymään polvien välissä, jotta saa molemmat kädet vapaiksi. Eikä tarvinnut käyttää jääkylmää hanavettä, vaan vähemmän kylmää sadevettä.

Vähemmän kätevää oli pestä potteja järjettömän kovassa tuulessa, sillä kesken pesun joutui metsästämään karkailevia potteja pitkin pihaa. Puhdasta tuli siitä huolimatta.

Pitkän aikaa olen etsinyt sisäkukille isoja ruukkuja; semmoisia joihin voisi laittaa useamman kukan. Tarjolla on aina niitä minipieniä ruukkuja, joihin nippa nappa mahtuu yksi minipieni kukka. Ja niitä ruukkuja joutuu ripottelemaan sinne tänne pitkin kämppää ja kastelemaan vähän väliä.

Bauhausissa katselin kivaa ulkoruukkua, mutta se oli tehty lasikuituseoksesta, joka ei oikeasti kestä ulkona kovinkaan monta sesonkia, vaan alkaa nopsaan rapautua. Vasta kotona tajusin, että oishan sen voinut ostaa sisäkäyttöön. Seuraavalla Bauhaus-keikalla nappasin sen ostoskärryyn, ja nyt siinä majailevat kuvan kaktukset. Järkeäkin olisi voinut hommassa käyttää: kaktukset olivat kovin pölyiset, joten sumuttelin niitä antaumuksella ja sitten vasta otin ne vanhoista ruukuista pois. Yhtään ei tarttunut pölisevä multa lehtiin, ei yhtään...

Mikähän siinä on, ettei sisäkukista koskaan tehdä asetelmaa, vaan kukin kasvi on omassa miniruukussaan? Oishan se hienon näköistä, kun ruukussa olisi vaikka verililjapuu ja sen juurella suikertelemassa lankaköynnös. Tosin siihen tarvitaan niitä ISOJA ruukkuja.