Puutarhurille tarjottiin ylimääräistä lomaa palvelusvuosivapaan muodossa, joten sijoitin ensimmäisen pätkän vuoden hektisimmälle puutarhaviikolle.
Yleensä kylvän kasvimaat vappuna, mutta tänä vuonna vappu meni upouusien kasvulaatikoiden täyttämisessä. Kun kylmiltään lapioi 500 litraa multaa, ei loppupäivänä jaksanut muuta kuin juoda kuohuviiniä ja katsella, kun chef uppopaistaa bataattiranuja ja churroja.
Sen verran pyllistelin kasvimaalla, että laitoin perunat multiin. Kuten kuvasta näkyy, Jester oli pikkuisen innostunut versomaan. Liekö vähän liian aikainen lajike Suomeen. Kitchen garden sanoi, ettei tuommoisista yli-itäneistä perunoista kovin suurta satoa tule, mutta eipä noita ole kylmän sään takia voinut aikaisemmin multaan upottaa. Lajike on varmaankin maukas, sillä autotallissa majaileva hiiri oli valinnut sen lounaakseen, vaikka samalla pöydällä olivat myös Annabelle ja Early puritan.
Viime vuonna maistoin puutarhaguruni kasvattamia sipuleita, jotka olivat hurjan makeita ja mehukkaita, joten uskaltauduin kokeilemaan sipulin kasvatusta, vaikka edellinen kokeilu menikin huonosti: sipulit olivat täynnä matoja. Puutarhaguru käyttää omien sipuleittensa kasvatuksessa tuhkaa, joka kuulemma säikäyttää madot. Täytyy testata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti