Talvivalkosipulit kasvoi jo niin tanakoina, että täytyi kasvimaille asentaa kaaret, jottei harso littaa hienoja sipulinvarsia. Itäminen on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta se mikä ihmetyttää on, että retiisit on kasvattaneet isohkot sirkkalehdet, eikä kirpan kirppaa ole näkyvissä :-0 Normaalisti tähän aikaan retiisit on rei'illä ja puutarhuri hermoromahduksen partaalla (meillä on mm. yhtenä vuonna nähty raksavastaava imuroimassa kirppoja kasvimaalta. Siis ihan pölynimurilla. Kirppa makes you desperate.).
Kirppa ei kuulemma kosteassa viihdy, joten liekö litimärkä viime vuosi hukuttanut koko populaation. No, kaipa tän postauksen jälkeen pihan ylle kokoontuu tumma kirppapilvi... Mizunan ja rucolan kasvatan varmuuden vuoksi vain kasvarissa. Ne kun ei lautasella kovin houkuttelevilta näytä rei'itettyinä.
Ensimmäiset parsat (vanhasta penkistä, siis) poimittiin sunnuntaina grillipizzaan. Että oli hurmaavan hyvää! Olisi mielenkiintoista nähdä, miten niitä kaupan patukoita oikein kasvatetaan. Mikä on se tuotannon vaihe, joka poistaa parsoista maun ja raikkauden? Toivottavasti nuo vanhat juurakot jaksavat vielä puskea parsaa juhannukseen saakka, vaikka horsma ja oregano uhkaavasti niitä lähestyvätkin.
Jaahas, jaahas, lakanat levitetty pihalle. Tarttis itse ehtii hakemaan mokomat jo pois.
VastaaPoistaMäkin niitä pois siirtelin sateen tieltä, kun alkoi multa jo kuivua uhkaavasti. Kaipa ne vois ens viikolla ottaa jo pois kokonaan, niin ainakin pääsee pitämään silmällä rikkaruohoja ja tuota hervotonta lehtokotilopopulaatiota.
PoistaOlen optimisti: kaikki kesäkukat ovat pihalla ja lähes kaikki mahdollinen istutettu kasvimaalle. Yrtit ja pavut odottavat siipan tekemiä kasvulavoja. Jos pukkaa hallaöitä, tulee kiire levittää lakanoita...
VastaaPoistaMinä ajattelin olla luottavainen ja siirtää tomaatit ja chilit ulos. Kyttään 10 vrk säätiedotuksia minuutin välein, ja nyt päätin että saavat mennä.
VastaaPoistaMitä noihin kaupan parsoihin tulee, minä olen sitä mieltä että kasvatuksessa ei ole mitään vikaa, mutta se on se aika pellolta pöytään mikä vie maun ja raikkauden. Parsan sokerit alkavat heti hajota keräämisen jälkeen, ja ennen kuin ne ehtivät kauppaan ja sieltä kotiin, on kaikki mänt. Vähän sama kuin punajuuri on ihan eri juures suoraan maasta nostetuna kuin varastoinnin jälkeen. Tai peruna. Jne.
Niinpä. Maissistakin sanovat, että 5 minuutin päästä poimimisesta sen pitää olla lautasella. Muuten tärkkelys voittaa sokerin.
PoistaTänään kävin peitot repimässä pois, hyvin oli sipulit nousseet, kuin rikkaruohotkin. Eräs rouva palsta-alueen toisessa päässä narisi että kotiloita on vaikka kuinka. Pitänee jokin ansa sillekin uhalle laatia. Ennen on uhkana ollut vain myyrät. Ja teinit.
VastaaPoistaMekin ollaan koirien kanssa viimeiset 7-8 vuotta katsottu aamulenkillä, miten lehtokotilot uhkaavasti lähestyvät meidän pihaa. 3-4 vuotta niitä on tontilla ollut n. 15-20 kpl/vuosi, mutta tänä vuonna olen jo 3 taimipurkillista niitä heittänyt tuhkaämpäriin. Hemmetinmoinen riesa!
PoistaLuin jostain että kalja-ansa olisi kova sana noille. Tiedä sitten. Pitää varautua.
VastaaPoistaLuin, että Saksassa säännökset kieltää mainostamasta yli 6 tuntia sitten poimittua parsaa tuoreena. Montakohan päivää sitten meidän kauppojen parsat on poimittu? Oman maan parsa <3!
VastaaPoistaNoi kaaret sipuleille - hyvä kun muistutit. Mistähän taittelisin sellaiset? Tuo sun kasvitarha on tosi tyylikäs ja siisti!
VastaaPoista