lauantai 11. toukokuuta 2013

Mahtuu, mahtuu

Viimeinkin yöt lämpeni sen verran, että uskalsi laittaa tomaatinhuitulat, paprikat, chilit ja munakoisot loppusijoituspaikkaansa kasvariin -toki lämmittimen kera (Helsingin Energia kiittää). Viime vuonna tomaattien esikasvatus epäonnistui pitkän ja kylmän kevään takia, joten tänä vuonna päätin ottaa menetyksen takaisin ja istutin ihan kaikki esikasvatteet paria San Marzanoa ja yhtä huonon näköistä paprikaa lukuunottamatta ämpäreihin.

Hiukkasen tuli tunkua kasvariin, mutta osa noista poteista lähtee viikon päästä Kirkkonummelle ja osa päätyy ulkoilmaan, jahka kesä alkaa.

Taas tuli kiiteltyä paremman puoliskon viisautta hankkia syksyisin hervoton multapaali tuohon pihalle. Näin keväisin saa mielin määrin läträtä mullalla ilman pelkoa siitä, että kesken pyhäpäivän multa loppuu kesken. Nytkin huomasin, että kaalit, maissit ja kurpitsat jo pyristelevät eroon pienistä poteistaan, joten ne oli pakko istuttaa isompiin astioihin. Ja kun on taas menossa tämä "katsos, tyhjä astia - mitähän siihen kylvisi?" -kausi, on mukavaa, että saa vapaasti toteuttaa itseään ja tehdä eksoottisia salvia-palmukaali-meirami -komboja pitkin pihaa.

Vaikka tuo kasvihuone on tuossa tönöttänyt jo monta (7?) vuotta, on sen käytössä vielä opeteltavaa. Pitäisi vain rohkeasti laittaa sinne siemeniä kasvuun heti, kun saa kevättalvesta oven väännettyä auki. Eilen ihmettelin, miksi ihmeessä laitoin vain pienen pönikällisen rucolaa kasvamaan huhtikuun alussa, kun rucolaahan tarvitaan keittiössä harva se päivä. Ja salaattiakin olisi voinut kylvää sinne useamman astiallisen, kun menee vielä viikkoja, ennen kuin kasvimaat tuottavat tarpeeksi salaatinlehtiä.

Esikasvatuskin pitäisi kasvarissa opetella ihan järjen kanssa. Kun kasvukausi on lyhyt, pitäisi kasvihuoneessa aina olla tuloillaan esikasvavia vihnneksia, joilla paikata sadonkorjuun jättämät aukot kasvimailla. Tuholaisillekin voisi näyttää pitkää nenää, kun olisi sen verran isoja kasveja istutettavana, ettei niiden hampaat (onko kirpoilla hampaita?) niihin enää pysty.

Täytyykin tänä viikonloppuna tehdä vähän suunnitelmaa kesän sarjaesikasvatuksesta. Ainakin kyssäkaalta voisi esikasvattaa useamman kappaleen pitkin kesää, kun sen joutuu kuitenkin nyhtämään kasvimaalta kokonaan irti sadonkorjuussa. Onnistuiskohan fenkolin esikasvatus?

11 kommenttia:

  1. Kasvarissa on hyvä meininki!
    Meillä kasvihuoneessa on ulkoilleet harson ja lämpöpuhaltimen avulla chilit ja tomaatit jo pari viikkoa :) Ai, miten niin iso sähkölasku?

    Mutta sitä papuasiaa mietin edelleen - joko ne tyrkätään esikasvattumaan? Taidan laittaa potteihin suoraan kasvariin.

    Fenkolia kokeilin siemenestä nyt ekaa kertaa. Melko huitulaa on, mutta olen päättänyt onnistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tyrkkäsin pavut esikasvattumaan viikonloppuna. Saas nähdä, millaisia niistä tulee. Mutta fenkolin unohdin! Täytyy tänään yrittää mahduttaa tuonne vielä muutama potti.

      Poista
    2. Kivistössä fenkoli onnistui viime vuonna suorakylvöllä kasvimaalle ihan älyttömän hyvin. En tietenkään muista, että milloin ne siemenet sinne maahan tyrkittiin, mutta veikkaisin kesäkuun alkua tai puoltaväliä.

      Poista
    3. Mulla on vain parina vuonna fenkolit kukoistaneet suorakylvöllä :-/ Yleensä tuppaavat kasvamaan liian korkeiksi ja puumaisiksi huituloiksi. Täytyypä kokeilla tuota hiukan myöhempään kylvämistä.

      Poista
  2. Oikeassa reunassa yksi pieni purkki tuntuu liialta |-)

    Hardcore meininkiä ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuna tungin tuonne vielä meiramia (syksyn sienisatoa varten), mizunaa ja lisää rucolaa, kun huomasin, että tuon pinkin pöydän alahylly oli vielä vapaana...

      Ja niin olin amatööri, että lähdin tsekkaamaan korvasieniä ilman mitään keruuvälinettä. No, eipä siellä vielä ollut kuin kourallinen sieniä tulossa.

      Poista
    2. Korvasieni, tuo sienten kuningas. Aijai. Tuota herkkua en ole koskaan löytänyt kuin kaupan säilykehyllystä.

      Poista
    3. Se todellakin on sienten kuningas! Harmi vain, että ryöppäyksellä suurin osa aromeista karkaa taivaan tuuliin.

      Poista
    4. Saati keittämällä, en uskaltaisi ihan ryöppäämällä korvasieniä suuhuni laittaa.

      Poista
  3. Heh, meillä sitä ovat tomaatit kovassa koulussa. Pistin jo suoraan pihalle. Pari kasvilampun alla hemmoteltua pehmoa näyttää kärsineeltä, mutta mutta suurin osa pistää terhakasti uutta kasvua (ainakin toistaiseksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli toissayönä nollassa ja tänään +3, joten vielä ei täälläpäin voi kasveja ulos laittaa.

      Poista