Vuori tuli Muhammedin luo

Sen jälkeen kun menetimme tähtineitsyytemme Demolle, on kyseisellä ravintolalla ollut hyvin rakas ja lämpöinen paikka sydämessä. Vaikkakin Demo pilasi kaikki sen jälkeen tulleet ravintolakokemukset (kukaan ei ole yltänyt samalle tasolle) ja vaikka edellisellä keikalla (vuosia sitten)  paikka vaikutti hiukan väsähtäneeltä. Kun kuultiin, että Demo pop-upahtaa Tampereella, teimme pöytävarauksen saman tien ja pääsimme nauttimaan paikan viimeisen kattauksen.

Heti ovelta meidät toivotettiin aidon sydämellisesti tervetulleiksi ja siitä se huikea ilta alkoi.

Ensimmäisenä ruokana oli kurkkukeitto, jossa itkettävän ihanasti yhdistyivät kurkku, selleri, omena ja lime. Keiton keskellä köllötti pikkelöity osteri, joka oli maun ja tekstuurin ylistys. Mukana tarjottu grüner veltliner pysyi hyvin matkassa, vaikka keitossa olikin moninaisia makuja.

Seuravaana eteen tuotiin ankkalautanen, jossa oli hyvin herkänmakuinen prosciutto sekä järjen vieviä ankansydämiä (ajatella, että meidän keittiössä niitä tarjotaan vain koirille...). Juomaksi saimme taivaallista roséta (Miraval Rosé 2012), joka sopi joka ikisen ankkamaun kanssa ja oli mielettömän hyvää sellaisenaankin. Siinä sitten seurueelle paasasin, miten kamalan pahaa ja ruuan kanssa sopimatonta roséta sain viimeksi Berthassa. Muutamaa minuuttia myöhemmin huomasin vieressäni istuvan Berthan sommelierin. Hups. Mutta niiden rosé oli oikeasti kamalaa.

Kolmas ruokalaji oli possun kuvetta ja poskea. Vilkaisin, että mikäs jamppa se siinä lautasta rouvan eteen lykkää, ja itse Tommihan se. Melkein pääsi pieni "iik". Ikinä en ole tähdelliseltä mieheltä saanut henkilökohtaista palvelua. Tommi ystävällisesti myös neuvoi kotichefiä kuvelihan valmistamisessa. Possun kanssa tarjottiin mahtava porkkana-appelsiinirisotto, ja possut itsessään olivat yllättävän raikkaita. Tässä vaiheessa seurue oli jo euforisessa olotilassa kaiken hyvän ruuan ja juoman jälkeen ja hymyili typerän onnellista hymyä.

Neljäs ruokalaji mykisti. Ikinä ei oltu syöty mitään hullumpaa: vuohenjuusto oli kuorrutettu lakritsilla, ja se tarjottiin fenkolin, tomaattihillon ja oliivi-lakritsijuuripipuran kanssa. Hurja annos, jonka kruunasi espanjalainen Impromptu sauvignon blanc. Viereisessä pöydässä nyrpisteltiin nenää, mutta meidän pöydässä tirautettiin kyyneliä, kun suussa pyöri uskomattomia makuja.

Lopuksi saimme suklaan, rosmariinin ja mustaherukan täyttämän lautasen, jossa oli taidokkaita makuja. Jälleen viini sopi ruokaan käsittämättömän hienosti. Olin jo varma, että meikäläisen viinimaku on törkeän huono, kun en ole monessakaan ravintolassa saanut ruualle sopivaa viiniä. Demo onneksi palautti uskon makunystyröihin.

Teetä ja grappaa litkiessä kävi mielessä kerran jos toisenkin huutaa: "Vielä kerran, pojat!" ja käydä koko huikea menu uudelleen läpi. Ilta oli käsittämättömän hieno. Odotukset ylittyivät täysin sekä ruuan että palvelun osalta. En uskonut, että vielä pystyy saamaan noin mielettömän upeita makukokemuksia. Ylä-C soi päässä koko toimituksen ajan. Palvelu oli tyypillistä Demoa: rentoa, huomioivaa, välitöntä. Kaikkiin kysymyksiin vastattiin, ja tarjoilijat ehtivät istahtaa jutustelemaan. Demo kyllä ylitti itsensäkin.

Plussaa: ruuat, juomat, palvelu, ilmapiiri
Miinusta: viereisen pöydän järjestämä draamakohtaus (voisi ne parisuhderiidat hoitaa fine diningin ulkopuolella - esimerkiksi viereisessä Kebab Suleimanissa)