sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Haikeaa harvestointia

Vaikka britit ovat meitä vähintään kuukauden edellä, Kitchen garden kehotti jo nostamaan valkosipulit, jahka he osoittavat kellastumisen merkkejä yläosistaan. Melkoisen tyydyttävää puuhaa, sillä sipulit olivat isompia kuin muutamiin vuosiin, ja jopa harakoiden syksyllä nostamat yksilöt olivat kasvaneet sellaisiin mittoihin, että niitä pystyi sipuleiksi kutsumaan (harakat saivat palkkansa eilen, kun kanahaukka nautti yhden heikäläisen alfresco tuossa autotallin kulmilla).

Kamalaa katsoa, kun kasvimaalle ilmestyy tyhjiä laikkuja. Sipuleiden kohdalle tosin siirsimme muutaman kesäkurpitsan, jotka olivat sinnitelleet ämpäreissä tähän asti, mutta sitten käsiin jäi tyhjiä ämpäreitä, jotka piti pestä ja siirtää odottamaan kevättä 2014 (ja minä kun lapsena kauhistelin, miten hesuksen vanha tulen olemaan vuonna 2000!). Samoin kasvihuoneesta tyhjeni pari ylikasvanutta meirami- ja kirveliruukkua, enkä enää kylvänyt mitään niiden tilalle, sillä monen yrtin kasvuun menee 6-8 viikkoa, ja silloin ollaan jo syyskuussa, eikä valo & lämpö silloin enää riitä laadukkaiden kasvien tuottamiseen.

Onneksi Luigi pisti Eurojackpotin vetämään, ja kohta olemme 41 miljoonaa euroa rikkaampia. Merialpit, Ligurianmeri, junaradalla kasvavat tomaatit ja vongoleista koliseva pasta: täältä tullaan!

2 kommenttia:

  1. Kyllä mä sittenkin vielä laitoin korianteria tulemaan, kun Alan Titchmarsh lupasi siitä satoa 6 viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei basilika ole vielä edes itänyt... Taisi jäädä sato saamatta siitä tänä vuonna. Sipulit sen sijaan hyppivät jo kohopenkistä pois, samoin nauriit. Niitä sitten pupepelletaan urakalla loppukesä!

      Poista