Kuten varmasti moni muukin, olemme tehneet useasti omia hampurilaisia ja kokemukset vaihdelleet hyvistä tosihyviin. Aiemmin olen oikaissut reseptejä pääosin käyttämällä valmiita sämpylöitä, vaan en tällä kertaa. Lankomiehen vinkistä käytin tätä sämpyläreseptiä sekä tuunasin piffit tämän herran vinkeillä. Ja nyt napsahti burgeri todella kohdilleen.
Sattumalta huomasin, että telkussa oli alkanut uusi kokkailuohjelma "Kokkaa kuin Heston", missä mestari valotti burgerpihvin kemiaa ja käsittelyä. Kuka arvaa jauhelihapihvin ainekset... nautaa ja suolaa! Ei mitään muuta. Lihana käytin hyvälaatuista, kevyesti marmoroitua ulkopaistia. Jauhetaan lihamyllyn karkealla säleiköllä ja lisätään suola. Sitten massa tuorekelmupötköön ja jääkaappiin 4 tunniksi, jolloin suola sitoo jauhelihaa riittävästi, että siitä voi leikata pihvit.
Sämpylät tein ohjeen mukaan, vaikkakin käytin Kenwoodia vaivaukseen sekä tuplasin määrät. Lisäksi vaivasin taikinaa noin 10 minuuttia, että muodostui hyvä sitko. Paistamisen jälkeen heti leivinliinaan ja muovipussiin, että säilyvät mahdollisimman höttöisinä. Erittäin hyvä ohje, sämpylät onnistuivat hienosti. Koostumus ja maku kohdillaan.
Täytteiksi valikoitiin tomaattia, pitkään kuullotettua punasipulia, omaa salaattia, juustoa sekä omaa hampurilaiskastiketta. Kastike oli niin ikään Hestonin ohjelmasta. Pohjana oli oma (timjami) majoneesi, johon lisättiin makeaa ketsuppia sekä dijonsinappia. Todella sopiva kastike burgerille.
Neljän tunnin jälkeen leikkasin jauhelihamassan pötköiksi ja lisäsin öljyn pintaan. Sitten melko kuumaan grilliin, missä liekit hieman nuoleskelivat pihvien pohjia. Kuuma grilli tekee hyvän pinnan sisuksen säilyessä mehevänä. Kypsennetään medium-kypsyyteen ja folioon lepäämään.
Paahdoin vielä sämpylöiden leikkauspinnat pannulla ennen purilaisten kasaamista.
Lopputulema. En olisi jauhelihapihvien tuoksusta tiennyt olevan ollenkaan jauhelihaa - pikemminkin normipihviä. Erittäin mehevä koostumus ja hyvä maku. Hampurilainen on tietysti osiensa summa, ja tällä kertaa palaset loksahtivat kohdalleen. Jos haluaisin vielä jotakin tehdä erilailla, valitsisin vielä voimakkaamman juuston.
Parhaat hampurilaispihvit on meilläkin kotona tehty ihan puhtaasti liha+suola menetelmällä :-)
VastaaPoistaTuo sämpylöiden resepti pitää ehdottomasti testata. On tosi vaikea löytää kunnollisia sämpylöitä hampurilaisia varten. Ne ovat aina liian hötöjä tai sitten liian kiinteitä tai väärän kokoisia :-)
Pakkohan tätäkin on testata. Välittömästi. Kaupasta tarttui sisäpaistin jötkäle joka kohta kiepautan kelmuun tekeytymään.
VastaaPoistaTuo Hestonin ohjelma on ollut todella opettavainen. En ollut aiemmin tiennytkään, että suola sitoo jauhelihaa tarpeeksi, eikä siihen kananmunaa tarvita.
VastaaPoista