sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Tuunausta

Kun on pilvinen aamupäivä ja henkilöt kesäflunssan (!) kourissa, täytyy suunnata auton nokka kohti Ikeaa ja keskittyä hetkeksi sisäasioihin. Uusien astioiden lisäksi mukaan tarttui kyllä ulkohärpäkkeitäkin, kuten nuo aurinkokennovalaisimet kasvarin oven ylle (aurinkokennovalaisinmopo on lähtenyt käsistä. Naapurit varmaan kohta valittavat valosaasteesta). Alunperin niiden piti tulla terassille, mutta sisko ehdotti niitä kasvihuoneeseen, mikä olikin heti parempi ratkaisu.

Kasvari sai myös uuden tuolin (tuo harmaa tuossa vasemmalla), mutta tilanpuutteen vuoksi se saa nököttää pihalla lokakuun loppupuolelle.

Pilvisen päivän voi käyttää myös kasvarin sisäpuolen siistimiseen, niin välttyy suurimmaksi osaksi pitkin mahamakkar pyykkilautavatsaa valuvilta hikinoroilta. Hannelen esimerkin innoittamana on kasvihuone nyt täysin varasvapaa, ja älysin myös kerätä pudonneet lehdet pois, sillä viime vuoden kosteuden jälkeen kasvarissa varmasti vielä pölisee sieni-itiö jos toinenkin, ja ne tarttuvat lakastuneisiin kasvinosiin kuin skonssitaikina sormiin.

Seuraavaksi pitäisi tarttua lomahaasteeseen ja kunnostaa n. 50 metriä pitkä ja pari metriä korkea lauta-aita. Vapaaehtoisia talkoolaisia?

2 kommenttia:

  1. Aitatalkoot kuulostaa mukavalta mahdollisuudelta isompaan herkutteluun ;-) Sitä en sitten tiedä tulisko aidasta mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän zen puuhaa tuo aidan rapsuttaminen - ei tarvitse aivoja juurikaan käyttää. Kädet tosin on melko epänaiselliset kaikkine raapaleineen.

      Poista