tiistai 17. syyskuuta 2013

Pak choi


Kaiholla muistelemme sitä vuotta, kun saimme huijattua kirppoja erilaisin harsoviritelmin ja kasvatimme pitkän rivin isoja, meheviä pak choita. Niitä wokkasimme maissijauhoissa pyöritettyjen possunlihalastujen ja kalakastikkeen kanssa valtavia määriä. Sitten kirppojen DNA kehittyi, ja ne oppivat puikahtamaan harson alle. 

Tänä vuonna oli pak choit kokonaan unohtua, eikä niitä meinannut mistään löytyä, mutta lopulta Bauhausin siemenhyllystä eteen osui sekä regulaaria että tätä punaista Rubia.

Esikasvatusta yritin, mutta pak choin pehmoiset, esikasvaneet lehdet siltikin maistuivat kirpoille. Kasvihuoneessa ruukussa sain nämä viimein menestymään, joskaan eivät ihan täyteen mittaansa kasvaneet, kun tungin liikaa siemeniä samaan ruukkuun, ja joku perhosen toukka keksi käydä lehtiä verottamassa. Hyviltä ne silti maistuivat, kun chef heitti ne wokkiin chilin, paprikan ja niillä maissijauhoilla päällystettyjen possulastujen kanssa. Puolen vuoden päästä noita vois taas laittaa kasvariin tulemaan - jos siinä vaiheessa lumet on sulaneet sen verran, että kasvarin oven saa auki.

8 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen setti.

    Kun kirpat luovuttivat tältä kesältä, lähtivät kaalit kasvuun! Mahtavia ruusukkeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoo! Meillä on 2 muhkeaa savoijinkaalta odottamassa sitä hetkeä, kun ollaan saatu kaikki kurkut, paprikat ja tomaatit syötyä.

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa herkulta!
    Mutta miltä maistuu kirppa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppa maistuu sellaiselta rusahtavan sitruunaiselta ;-)

      Poista
  3. Ihania - pak choit ovat niin hyviä... pitääkin yrittää saada omalle pihalle ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Ja niitä on helppo kasvattaakin, jos asuu vähäkirppaisella alueella.

      Poista
  4. Hanki daalioita ensi kesäksi, kirpat viihtyvät niissä ja jättävät hyötykasvit rauhaan. Tai ainakin perennapenkissä näemmä kirpat viihtyvät daalioissa niin hyvin että ruusut saivat poikkeuksellisesti olla niiltä rauhassa.

    VastaaPoista