Mehevän kanan metsästys sai tällä kertaa tähtäimeensä jogurttimarinadin. Ja koska edelleen kasvimaan raparperipuska varjostaa rakuunaa ja ruohosipulia, nyhdettiin muutama raparperinvarsi partaäijän joukkoon. Lisäksi tirautettiin mukaan limeä, ja tupsautettiin päälle vielä jeeraa, paprikaa, korianterinsiemeniä ja inkivääriä. Tässä sopassa paloitellut kanankoivet lepäsivät yön yli.
Seuraavana päivänä koivet pyyhittiin marinadista puhtaiksi, rubattiin suolalla ja pippurilla, ja grillattiin, kunnes lihoista tihkuva neste muuttui kirkkaaksi.
Kana säilyi mehevänä ja oli imenyt itseensä hyviä makuja. Vaikka vaihtelu virkistää (meillä harvoin syödään kanaa), tuli siltikin mieleen, että miksi syödä lihaa, joka vaatii näin älytöntä puljaamista. Täysin toisesta ääripäästä on kyyttö, jonka liha on niin jumalaista, että sitä voisi syödä raakana (chefille ruokahaaste: kyyttötartar Milanon malliin mozzan, basilikan ja pistaasipähkinöiden kera), tai strutsi, jolle ei tarvi kuin vähän vilauttaa pannua.
Kana saa vielä yhden mahdollisuuden, sillä lomasyömiseksi nappasimme Ahlmanilta luomubroilerin. Sen verran muhkea otus se oli, että loppuhinnasta tuli niin suolainen, että myyjätäti katsoi asiakseen varmistaa, haluaako rouva oikeasti maksaa kanasta näin paljon. Halusipa hyvinkin.
Sen kokeilun jälkeen odotellaan Villa Valpurin tulevien kesäkanojen päätymistä pataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti