lauantai 28. heinäkuuta 2012

Mansikkavaniljajugurttihyydyke

Pannacotta on muhinut jo pitkään mielessäni, mutta jotenkin liivatelehtien kanssa puljaaminen ei ole houkutellut. Rohkaistuin kuitenkin koittamaan, nähnyäni "Tomin keittiö" jakson, missä tehtiin vastaava pläjäys aivan kädenkäänteessä.

Liivatelehdet kylmään veteen. Toiseen kattilaan sokeria ja muutama murskattu mansikka karamellisoitumaan - tästä tulisi kuorrute. Ja toiseen kattilaan kuumenemaan kermaa, maitoa ja hieman sokeria. Mukaan yksi vaniljatanko sekä siemenet. Kiehautetaan ja otetaan liedeltä. Lisätään liivatelehdet sekä hieman huoneenlämpöistä jugurttia - sekoitetaan. Annostellaan pariin astiaan ensin mansikkakaramelli ja sitten vaniljajugurtti. Kylmään vähintään kahdeksi tunniksi.

Hassua oli vielä se että en mitannut yhtäkään aineosaa, kun ei niitä jaksossakaan mainittu. Mutta kuten vanha kaveri sanoi aikoinaan, mikään ei ole niin tarkka kuin silmä - hyvin onnistui. Maku oli todella hyvä. Vaimon mielestä täydellistä, mutta taidanpa itse vähentää hieman sokeria ensi kerralla. Joka tapauksessa, liivatelehtikokeilu onnistui heittämällä ja tulee varmasti tehtyä uudelleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti