Ruokaa muille

Melkein jo vuoden kestänyt yletön kosteus alkaa tehdä tuhojaan. Ikinä ei ole ollut tällaista määrää kirvoja. Metsässä ei tarvi kuin vähän hipaista jotain lehtipuuta, niin johan ropisee niskaan kymmenittäin sinivihreitä öttiäisiä. Kotipihassa mustat kirvat kiharruttavat omenoiden, jasmikkeiden, kirsikoiden ja jopa pinaattien lehtiä, ja herukoiden lehdet ovat punaisilla rakkuloilla herukkakirvojen takia.  Muutaman nuoren puun ja pensaan olen joutunut sumuttamaan jo kahdesti, jottei kasvi kuole kirvojen takia.

Hyttysiä on aamuhaisteluitaan tekevien koirien ympärillä inisevänä pilvenä; kotipihasta ne onneksi imeytyivät Mosquito magnetin kitusiin.

Kasvimaalla papujen ja salaattien lehdet muuttuvat pikkuhiljaa pitsiksi. Sen siitä saa, kun on vuosikausia naureskellut brittien etanakammolle. Nyt on etanoita ja kotiloja omalla pihalla yököttävät määrät. Juuri eilen Luigin kanssa siirrettiin kesäkeittiö uusille sijoilleen, ja keittiön tukijalkana ollut tiili oli kuin pahimmastakin Alien-leffasta: joka ikisessä tiilen reiässä asui 1-3 lehtokotiloa.

Eikä kirppojen jallittaminenkaan ole tuottanut tulosta: ne pirulaiset löytävät tiensä ihan joka paikkaan, jopa tulikuumalle asfaltille ja kukkatikkaiden korkeuksiin. Kaikki vähäinenkin sato tuntuu menevän ihan toisiin suihin, kuin mitä oli tarkoitus.

Eikä siinä vielä kaikki. Pihan ruusut alkoivat yhtäkkiä kellastua ja pudottaa lehtiään. Kirkkaanoranssi putu ruusujen rungolla paljasti mistä on kyse. Ruusuruostehan se siellä jyllää. Ja lisää sadetta on luvassa tälle viikolle.

Kaikkea tätä kärsimystä kompensoimaan täytyy tulla satoisa ja vähätoukkainen sienivuosi. Huomenna käydään tsekkaamassa tattipaikka, josko sieltä saisi ensimmäiset herkkutatit pinot noirin seuraksi. Omassa pihassa jo voitatit kasvaa.